Tervehdys meiltä Heihun Oy:n väeltä ja oikein hyvää alkavaa vuotta!
Aloitamme uutena lounasravintolan pitäjänä Tervakoski Oy:n ruokalassa 04.01.2021.
Me teemme työtämme rakkaudesta ruokaan ja raaka-aineisiin ja toivommekin, että se myös näkyy!
Leivomme makeat leivonnaiset ja lounasleivät itse, joten kahvin lisäksi aamutuoretta pullaa ja muita herkkuja saa ruokalasta jo varhain aamusta. Automaattiruokalaan toimitamme päivittäin lounasruoka-annosten lisäksi suolaiset ja makeat välipalat sekä virvoitusjuomat.
Pyrimme pitämään perjantaisin leivonnaisten ulosmyyntipäivän ja erikseen tilattuna leivonnaisia sekä ruoka-annoksia saa ostaa mukaan myös muina ajankohtina.
Keittiössä kokkeina häärii vuoroviikoin yrittäjä Heidi Huhtala sekä Tanja Salmela. Tanjan ja Heidin lisäksi teitä palvelevat Elle Stenberg ja Senni Kettunen sekä keikkaileva apukätemme Sini Pylväläinen.
Otamme mielellämme vastaan palautetta ja kehitysideoita toimintaamme liittyen ja pyrimme toimimaan mahdollisimman joustavasti erilaiset toiveet huomioonottaen – olemmehan täällä teitä varten.
Nähdään pian!
Heidi, Elle, Tanja & Senni